Kotikylä 2030

Kaupunkisuunnittelijana en kyseenalaista kaupungistumista sinänsä, mutta maaseudun tilanne, josta uutisoitiin tammikuussa 2020, pakotti ottamaan kynän käteen.  Samalla on ollut tilaisuus purkaa ajatuksia asuntorakentamisesta ja -suunnittelusta sekä kaavoituksesta yleensä. Niihin liittyy paljon puhetta, mutta usein vähän villoja.

Maaseutu tyhjenee vauhdilla. Kaupunkienkin etu olisi ottaa kylien kehittäminen todesta. Haluan luonnostella tasapainoisempaa tulevaisuutta, kuin minkä näkee itsestään selvänä, ja polkuja, mitä kulkea niin, että niillä yli miljoonalla Suomen maaseudulla ja kylissä asuvalla olisi mahdollisuus elää kotiseudullaan ilman pelkoa elintasopakolaisuudesta. Se ei yksinkertaisesti kuulu sivistyneeseen maailmaan.

Maailman kestävyysvaje, jonka osa ilmastonmuutoskin on, pitäisi olla tänä päivänä kaiken toimeliaisuuden lähtökohta myös täällä. Haluaisin huomioida erityisesti pienet, olemassa olevat perinteiset kylät, joiden asukkaat haluavat tehdä aktiivisesti töitä oman ympäristönsä ja palvelujensa puolesta Kotikylä-konseptilla.  Kotikylä-konseptia voisi hyödyntää soveltaen myös kaupungin lähiöiden, pientaloalueiden ja tavallisten korttelien suunnittelussa ja erityisesti täydennysrakentamisessa. 

MAASEUTU TYHJENEE

/[1]/Suomen kylät ry ja MTK. Elinvoimavetoomus hallitukselle 20.02.2020/Asukaslähtöisen kehittämisen resurssien turvaaminen on tärkeää kestävyysvajeen kanssa kamppailevan maamme elinvoiman turvaamiseksi. Toistaiseksi vain maaseutualueet kattava asukaslähtöinen kehittäminen on tärkeä ulottaa koskemaan myös kaupunkeja.//

Tammikuussa 2020 uutisoitiin useassa tiedotusvälineessä, että ns. huoltosuhde ylittää luvun sata (100) 44 kunnassa vuoteen 2040 mennessä.  Näitä kuntia on sitä enemmän, mitä kauempana ne ovat kasvukeskuksista.  Mielenkiintoista ingressin vetoomuksessa on, että siinä haetaan asukaslähtöistä kehittämistä sekä maalla että kaupungissa. 

Jos palveluja ei ole, kylät eivät ole kyliä, vaan pikemminkin lähiöitä tai vain asutusta, settlementtiä, jolla ei ole itsenäisiä elinmahdollisuuksia.  Jos mielii kehittää maaseutua tai kyliä, sitä pitää erityisesti perustella. Kaupungistumista ei tarvitse perustella. Se on tosiasia.

Kaupunkiin muuton motiivina on yleensä [2]  työ ja halu vaurastua.  Maaseudulle hakeudutaan takaisin elämäntavan ja luonnonläheisyyden takia – eli itse elämän takia, ellei sitten työ ole yhtä kuin elämä.  Ovatko maaseutu ja kylät vain kaupunkien yritysten työvoimavarastoja, joita ei halutakaan kehittää houkutteleviksi?  Sen sijaan kaupunkien luonnonläheisyyttä, yhteisöllisyyttä ja viihtyisyyttä pyritään koko lisäämään, jotta työvoima viihtyisi. Houkutteleva asuinympäristö houkuttelee myös osaavaa työvoimaa.

Ns. suuri muutto maaseudulta suuriin kaupunkeihin 1950-luvulta lähtien perusteltiin pääosin työn ja työvoiman saatavuudella. Asumalähiö oli siihen sopiva ympäristökonsepti. Laatutasotavoitteet oli varsin helppo täyttää. Sisävessa riitti asumistason nousuun. Vielä tänäkin päivänä kaupunkien lähiöt ovat varsin yksipuolisia asuinympäristöjä.  Kaupunkielämä on muualla, metrokeskusten ostoparatiiseissa keskitettyinä ja maksaville asiakkaille. Maaseudun kotimainen työvoimareservi alkaa kuitenkin hiipua. Maahanmuuttajia tulee tilalle, mutta minne he sitten asettuvat asumaan?  

Sote-uudistus nosti esiin hoiva-alan epäkohdat, jotka näyttävät johtuvan suoraan pääomien keskittämisen tarpeista.  Hoiva-alalla epäonnistuneet ylikansalliset konsernit, Triplan tapaiset kauppakeskukset, sähkön tuotannossa tapaus Caruna, yritykset yksityistää vesihuolto, rakentamisen, media-alan, kaupan suuryksiköiden, rakennusyritysten ja kaiken muunkin keskittyminen on seurausta kansainvälisen pääoman virtauksista tavallisten ihmisten lompakoista ulkomaille ja veroparatiiseihin.  Kaupungistuminen ja sen välttämättömyys näyttää olevan seuraus globaaleista taloudellisista megatrendeistä. Mitkä ihmisryhmät tässä jäävät kehityksen jalkoihin, ja miten tasapuolista se on?  Vai onko sillä väliä?

 /J.M.Korhonen 2019[3]/Kun aikamme keskeinen ongelma on se, miten saada asetettua riittävän tiukat ja pitävät rajat ympäristön kuluttamiselle, hajautetun kapitalismin suurimpiin etuihin kuuluva ilmiömäinen kyky kiertää ja rikkoa teknologian, ympäristön ja yhteiskunnan rajoja rahan metsästyksessään alkaa olla paljon enemmän kirous kuin siunaus. Osa kapitalismin nomenklatuurasta ymmärtää jo ilmastokriisin vakavuuden, mutta vain aniharva ”talousviisas” on ymmärtänyt, että kestävyyskriisi ei ole vain ilmastokriisiä, eikä ymmärrä, miten systeemisestä ongelmasta on kysymys.”//

Näyttää siltä, että jatkuva kilpajuoksu maalta kaupunkiin on seurausta työvoiman ja työpaikkojen keskittymisestä yhä suurempiin yksiköihin ja kansainväliseen omistukseen.  Kehityksellä on suunnilleen samat rajat kuin bakteereilla. Bakterologit kertovat, että Corona-virus menettäisi tehonsa, kun se on edennyt riittävän laajalle, koska sitä vastaan sairastuneiden myötä kehittyy laaja immuniteetti. Mutta bakteeritkin muuntuvat. Kansainvälinen pääoma tulee aikanaan tyhjentämään maaseudun ja siihen liittyvät pienemmät taajamat samalla testatulla menetelmällä kuin nytkin, ellei sille saa laumasuojaa.

Tutkijat näkevät huolestuttavia kehityspiirteitä miljoonakaupunkien ketjuuntumisen ongelmista, joissa ympäröivä maaseutu köyhtyy ja kaupungeista kehittyy rikollisuuden ja epätoivon vyöhykkeitä, jotka myös ketjuuntuvat megaluokan ongelmiksi.  /Iltalehti 8.10.2018  Antti Halonen / Suomen osuus maailman bruttokansantuotteesta on Kansainvälisen valuuttarahaston mukaan noin 0,35 prosenttia. Jos Suomi ottaisi sen verran ilmastopakolaisia 150 miljoonasta ihmisestä, se tarkoittaisi yli 500 000 ilmastopakolaista.// Viimeksi mainitussa luvussa ei ole lainkaan muita kuin ilmastopakolaisia.

Kun pakolaistulva ehtii Suomenniemelle, on myöhäistä miettiä, millainen on koko Suomen yhteiskunnan rakenne, jotta kaikki saataisiin asutettua niin, että täällä ei tapahtuisi vastaavaa kehitystä katastrofaalisessa mittaluokassa. Kapitalismiin on alettu suhtautua kriittisesti ympäri maailmaa, ja jopa niiden keskuudessa, jotka elävät siitä.

Maaseudun ja kylien väestö

Useimmat ihmiset suorastaan rakastavat kuvauksellisia kyliä ja ruukin miljöitä, joista aikoinaan löytyi kunnon kyläelämää.  Todellinen kyläkuva ei ole aivan niin romanttinen. 1960-luvulta lähtien muuttoliike suuntautui Ruotsiin, Helsinkiin tai ulkomaille työn perään. Kylissä asuu ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuuksia tai haluja lähteä kotiseudultaan työn perässä. Onko työttömällä Helsingissä niinkään hyvät oltavat kuin työttömällä kotikaupungissa tai kotikylässään? 

”Eikö siis ihanne olisi pyrkiä sellaiseen tulevaisuuteen, jossa kansalaiset voisivat valita asumisensa vapaasti eivätkä raha tai työpaikka rajoittaisi valintaa – ainakaan niin paljon kuin nykyisin? ” Suomenmaa 3.11..2016.

”Tutkimus: Ihmiset asuvat suurkaupungeissa rahan ja työn takia – useimmat viihtyisivät paremmin maalla.” /Kauppalehti uutisoi  7.1.2018/

Kun Tilastokeskus määritteli ensimmäiset taajamat vuonna 1960, niitä oli yhteensä 1137, vuonna 2010 enää 735. Vuonna 2010 yli puolessa taajamistamme oli alle tuhat asukasta.  Yli 20 000 asukkaan taajamia oli vuonna 1960 vain 15 koko maassa, 50 vuotta myöhemmin tällaisia taajamia oli kaksinkertainen määrä. /Tilastokeskus 2011, Ulla-Maarit Saarinen/

Taulukon perusteella taajamien ulkopuolella, haja-asutusalueilla eli käytännössä myös useimpien kyläalueiden ulkopuolella elää noin 750 000 ihmistä. Haja-asutusalueiden pienten, alle ylä-asteikäisten lasten ja yli 65 vuotiaiden yhteen laskettu määrä on noin 40%, joista noin 2/3 yli 65-vuotiaita. 

Kyläalueilla kaupunkikeskustojen ulkopuolellaasuu lisäksi yhteensä noin 325 000 asukasta.  Määrä riippuu kuitenkin laskutavasta. Yhteensä haja-asutusalueella ja kyläalueilla elää Suomessa rapiat miljoona ihmistä eli noin viidennes suomalaisista.  Loput asuvat jo kaupungeissa tai niihin yhdistyneillä taajaman reuna-alueilla. Suomen pienimmistä kylistä on kadonnut muutamassa vuosikymmenessä puolet. Kylätoiminta ry:n tietojen mukaan kyläyhdistyksiä olisi Suomessa 4235 kpl.  Kyläyhdistyksiä on myös kaupunkien asuinalueilla, joten lukumäärää ei voi verrata kylien määrään, mutta voi päätellä, että kyläajatus kiinnostaa myös kaupunkilaisia.  

Kotikylä – toiveajattelua vai vaihtoehto

Lukiessani lähdemateriaalia törmäsin jatkuvasti käsitteisiin markkinaliberalismi, kestävyysvaje, ilmastonmuutos ja kapitalismi. Kaikkialla tuntuu vallitsevan luottamuspula toisten tekemisiin, jolloin tullaan taas populismiin ja niihin, jotka käyttävät luottamuspulaa omiin tarkoituksiinsa.  Onko tosiaankin mentävä maailmantalouden pohjamutiin, ennen kuin saa selvää maaseudun talouden kestävyydestä?  Se, että yksityiset rakennusyhtiöt eivät enää käytännössä tee juuri lainkaan yleishyödyllistä valtion tukemaa rakennustuotantoa, kuvaa jakautuneisuuden kärjistymistä.   

Korona-virus on valaissut maaseudun kehittämisen tarvetta uudella tavalla. Kaupungit ovat syntyneet kaupankäynnin keskuksiksi. Maalla asutaan ja sinne muutetaan itse elämän takia, kaupunkeihin toimeentulon takia.   Ehkä kylien ja maaseudun yhtenä tehtävänä voisi olla elämäntapojen monimuotoisuuden säilyttäminen, ja se tekee niistä mielenkiintoisia myös kaupunkilaisille.  Siinä valossa kaupunkilaisuus on ollut elämäntapojen ryöstöviljelyä, kuten kaikkea muutakin ryöstöviljellään ja -kalastetaan. Kaupunkilaisetkin tarvitsevat diversiteettiä ja luontoa. Ylikansallisten konsernien kaivos- ym. touhut Suomen maaseudulla, koituvat lopulta myös kaupunkilaisten riesaksi, jos yrityksiltä ei löydy riittävästi vastuuntuntoa. Kylät ja pienet maaseutukaupungit, jotka ovat suurten kaupunkien ja haja-asutusalueen välissä, voisivat olla tuotantoketjun välttämätön lenkki luonnon monimutkaisessa järjestelmässä?

Yksityisillä, puhtaasti kaupallisilla yrityksillä ei ole kestävyyttä eikä liioin halua paikata vajeita.  Tarvittaisiin yleishyödyllistä, innovaatiovetoista yritysjärjestelmää ja kolmannen sektorin yhteisöjä paikkaamaan kaupunkien ja maaseudun välistä kestävyysvajetta.  Pystyykö suomalainen poliittinen järjestelmä tekemään tarvittavia päätöksiä sekä kaupunkien että kylien ja maaseudun eduksi.

Kotikylä-konseptin voi nähdä arkkitehdin ja yhdyskuntasuunnittelijan näkökulmasta yhdyskuntarakenteen tiivistämiseen ja tasapuolisempaan kehitykseen tähtäävänä konseptina, jossa maaseudun tyhjentyminen pyritään pysäyttämään kaupunkien sijasta lähimpiin kyliin. Samalla parannettaisiin taantuvien alueiden kuntataloutta. Koko Suomen pitäminen asuttuna on vanha, keskustalaisuuteen tai jopa alkiolaisuuteen liittyvä ajatus, mutta tulevaisuudessa sillä voi olla enemmän arvoa kuin nyt uskotaan, elleivät sitten populistiset uskonkappaleet ime kaikkea happea kestävältä kehitykseltä.


[1]     https://suomenkylat.fi/

[2]     Esimerkiksi YLE:n kyselyssä ja Maaseudun tulevaisuus-lehden teettämässä kyselyssä on asiaa käsitelty.

[3]     https://jmkorhonen.fi/2020/02/19/tilannekuva-2020-miten-maailma-makaa/

Tekijä: Matti Liukkonen

Architect in City Planning, Design, Concepts,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s